Herätys klo 06:00. Linnut lauloivat heleästi ja tuuli puhisi puissa. Aurinkoinen päivä oli jälleen tulossa. Aamutoimien jälkeen klo 06:30 päivän ainoalle juoksulenkille, kevyelle 15 km:lle. Valitsin reitiksi St Patrickin kierroksen, runsaat 9 km ja sen päälle urheilukentän vierestä kulkevan 8 km:n lenkin. St Patrickin lenkki sujui hyvin jopa mäkiä onnistuin juoksemaan puuskuttamatta. Ohitin viisi kenialaista juoksijaa, jotka jostakin syystä taivalsivat melko rauhallisesti (tämä nosti itsetuntoa). En muistanut, että tällä osuudella olikin runsaasti ylämäkiä, mikä kulutti voimavarojani. Niin siinä kävi, että seuraava helpompi osuus ottikin koville. Olin suunnitellut juosta 20 km, mikäli voimia riittää, mutta se jäi vain haaveeksi. Tämä päivä taitaa olla niitä vaikeimpia, ennen kuin sopeutuu korkeaan ilmanalaan. Juoksin melko väsähtäneenä viimeiset kilometrit. Aika 15 km:n kohdalla oli 1:23 ja leirille päästyäni 17 km:n aika oli 1:34, keskivauhti osoitti GPS:ssä lukemaa 5:34 min/km. Viimeiset 4 km oli loivaa nousua Eldoret-Iten –maantietä taivaltaen leiriä kohti. Olin todella poikki ja väsynyt. Äkkiä suihkuun ja aamupalalle ja sitten levolle.
Lepoa ja lepoa …
Nukuin runsaat kaksi tuntia makeasti. Olo oli samanlainen, kuin Suomessa tehtyäni yli 30 km:n treenin kiihtyvällä nopeudella – voimat aivan kadoksissa. Nyt vain pitää juoda hyvin nestettä ja jatkaa lepoa. Keskellä päivää voimakkaasta tuulesta johtuen alkoi sähkökatkos, joka kesti klo 18:00 saakka. Keskellä päivää kävin lounaalla, joka monipuolisuudellaan ilahdutti: perunakeittoa, sämpylöitä, kurkku-tomaatti-kaali-peruna –salaattia, punajuuri-ananas –salaattia sekä papu-herne-pataa. Pakotin itseni syömään kunnolla, jotta palautuisin aamun juoksusta. Syötyäni jatkoin lepäämistä. Iltapäivällä olo oli jo aivan hyvä, joten kykenin käymään salilla kuntoilemassa. HATC:in kuntosali on paremminkin valtava halli, jossa on useita kymmeniä eri kuntovälineitä moninaiseen käyttöön. Salia käyttävät myös muutkin kuin me leirillä oleskelevat. Samoin sauna ja uima-allas ovat muidenkin käytettävissä erillistä korvausta vastaan. Loppu iltapäivä kului Christopher McDougallin ’Syntynyt juoksemaan’ -kirjaa lukien.
Klo 19:00 päivälliselle, tarjolla oli kenialaisten juhlaruokaa Zapatia, joka koostuu maissiletuista ja liha-kasvispadasta. Pöytäseurassani oli hollantilaisia nuoria juoksijoita, joista osa yrittää alittaa kolmea tuntia seuraavan kisakauden maratoneilla. Täällä vanhalla puolella ruokailee mm. hollantilaisia, saksalaisia, ranskalaisia, serbialaisia, kanadalaisia, ruotsalaisia ja suomalaisia. Iltatoimien jälkeen blogin päivitystä ja nukkumaan ajoissa, jotta olisi parhaassa mahdollisessa iskussa torstain kahteen juoksuharjoitukseen.
Hyvää yötä kaikille!
Terveisin,
Harri
PS. Yritän liittää kuvia mukaan, kuvan lataaminen saattaa kestää jopa 15 minuuttia!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti