lauantai 4. helmikuuta 2012

Lauantai, 4. helmikuuta

Nuha vaivana
Viikko on kulunut joutuisaan ja  ensimmäinen viikonloppu alkoi Itenin leirikeskuksessa. Vietän kaikkiaan kolme viikonloppua täällä treenaten.  Lauantaina sain nukkua tunnin aiempaa pitempään, koska aamusta ei ollut  juoksulenkkiä, vaan vasta klo 11:00 vauhtileikittelyä 10 km.
Oli mukava vaihteeksi vetää peittoa korviin klo 06:00. Tänään en valmistanut pikapuuroa huoneessani, vaan menin aamupalalle jo klo 07:30. Aamiaisella oli tarjolla kaurapuuroa ja muuta syötävää edellisten aamujen tavoin. Minulla on puhjennut samanlainen nuha, kuin viime vuonna. Ilmeisesti siivoojien käyttämät pesuaineet ovat melko voimakkaita hajusteineen. Pyysin huoltoa välttämään kemikaaleja huoneeni siivouksessa. Niin ruokalassa kuin oleskelutilassa nenä tuntuu vuotavan  eniten. Muistan, että parissa päivässä tottumisen kautta nuha häviää. Nuha ei estä treenaamista  -onneksi.
Aamulla kävin siirtämässä useamman kuvan eilisen päivän blogitekstiin. Kuvien siirto on huomattavasti nopeampaa oleskelutilan langattoman verkon alueella kuin omassa huoneessa Safaricomin kautta. Voitte nauttia leirikeskusalueen sisältä että ulkopuolelta otetuista kuvista.
Aurinko paistaa myös tänään lauantaina; samanlaiset säät ovat  Matti Linnan mukaan jatkuneet Itenissä jo viisi viikkoa, hänen leirillä olo ajan. Nyttemmin on alkanut enemmän tuulla, mikä enteilee jonkun ajan kuluttua myös sateita. No sen tulevaisuus näyttää …
Vauhtileikitellen kymppi
Klo 11:15 starttasin Eldoretin suuntaan polkua pitkin kympin vauhtileikittelyyn. Viiden kilometrin alamäkiosuus sujui helposti myötätuulen ansiosta, aika 5 km:n kääntöpaikalla 21:45. Paluu tapahtui vastatuuleen ja sai tehdä huomattavasti enemmän töitä, jotta nopeammat pyrähdykset onnistuivat. Kympin kokonaisajaksi tuli  46:27 eli 20 sekuntia parempi aika kuin toissapäivänä reippaalla kympillä. Michelin ohjeiden mukaan yritin välttää liian kovaa menoa, sillä kova kymppi on tulossa vasta huomenna sunnuntaina heti aamusta. Huomista varten pitää jäädä paljon paukkuja!
Kyllä lenkki voimille otti. Nyt suihkuun, uimaan ja lounaalle, jolla oli tarjolla jälleen herkullista pinaattikeittoa. Lisäksi tarjolla oli makaroni-porkkana –pataa ja papu-juures –kastiketta sekä kaali-porkkana-paprika -salaattia ja  punajuuri-ananas -salaattia. Kyllä ruoka jälleen maittoi. Sitten ruokalevolle pariksi tunniksi.
Loppupäivän viettoa

Iltapäivä kului lukien sanomalehtiä ja kirjaa sekä Internetissä. Nuhan johdosta en istahtanut altaan ääreen aurinkoon. Iltapäivällä lähti osa ranskalaisista ja hollantilaisista leiriltä kotiinsa. Joten väki alkaa harveta. Kuulemma muutaman päivän kuluessa pitäisi saapua uusia seurueita.
Päivällinen kutsui klo 19:00. Illalla olikin tarjolla ehkä leirin herkullisinta ruokaa: grillattua kanaa, uunissa paistettua perunamuusia, ugalia ja kaali-porkkana-tomaatti-paprika -salaattia sekä vesimeloneja. Hyvän aterian ja turinoiden sekä valokuvausten (saldo alla) jälkeen painuin huoneeseeni. Tänään menen aikaisin nukkumaan, sillä huomenna on kova treeni edessä aamulla.
Hyvää viikonlopun jatkoa teille!
Terveisin,
Harri
PS. Huomenna sunnuntaina ratkeaa, kumpi Niinistö vai Haavisto toimii Suomen presidenttinä seuraavat kuusi vuotta. Jännittävää sunnuntai-iltaa!
PÄIVÄLLISELLÄ LAUANTAINA 4.2. OTETTUJA KUVIA:


Herkullinen grillattu kana!


Keittiön väkeä


Lornah & Pieter


Kanadalainen huippumaratoonari, juossut 2:11


Matti ja slovenialaiset maratoonarit lähtevät huomenna sunnuntaina leiriltä, mukavia veikkoja!


Lornahin sisko Monica vasemmalla ja Lornahin puoliso Pieter


Belgialainen ja ranskalainen treenaaja


Serbialaiset Olivera ja hänen puolisonsa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti