tiistai 14. helmikuuta 2012

Tiistai, 14. helmikuuta


Hyvää Ystävänpäivää Rakkaalle Ulla –puolisolleni, lapsille ja heidän kavereilleen, äidille, sisaruksille perheineen sekä muille sukulaisille, naapureille, ystäville ja tuttaville sekä työkavereille ja Varalan Maratonklubille!


Tänään herkutellaan niin Suomessa kuin Keniassa!

Kevyt 8 km – nuhasta eroon!
Tänään aamu alkoi totuttuun tapaan herätyksellä klo 06:00 ja päivän ensimmäiselle kevyelle kahdeksalle kilometrille lähdin urheilukentän suuntaan klo 06:35. Yritin pitää vauhdin kevyenä. Minut otti kiinni Vesa kolmen kilometrin jälkeen ja siitä lähtien matkasimme kimpassa. Tänään on aurinkoinen ja selkeä aamu, eikä tuule kuten eilen. Aikaa lenkkiin kului  42:51 (keskinopeus 5:20 min/km). Sitten suihkuun ja aamupalalle sekä lepäämään pariksi tunniksi.
Eilen vielä nenä vuosi. Löysin lääkevarastostani antibioottivoidetta silmiin ja illalla ennen nukkumaanmenoa tuikkasin sitä luomien alle. Aamulla nuha oli poissa. Ilmeisesti joko hiekkapöly tai suihkuvesi aiheuttaa tulehdusta silmiin. Onneksi pääsin tuskaisesta niistelystä eroon.

Vauhdikas kymppi ja illalla täytekakkua

Paluu päivän kympiltä


Hikistä puuhaa juosta keskellä päivää


Harri iloisena: tänään kymppi 15 sekuntia nopeammin kuin runsas viikko sitten!

Kovalle kympille lähdin klo 11:15. Aurinko porotti kuumasti keskellä taivasta, lämpöä lähes 30 astetta. Nyt oli myös alkanut tuulla. Joten todella hikiset olosuhteet kympille. Valitsin vuosien saatossa tutuksi käyneen reitin Eldoret-Iten asfalttitiellä. Lämmittelin 3 km alamäkeen Eldoretin suuntaan. Sitten muutama veto ja ei muuta kuin ’ottaa härkää sarvista’ ja lähteä matkaan. Kolmen km:n ylämäkiosuus Itenin suuntaan oli tappavaa. Yritin malttaa pitää vauhdin kohtuullisena, jotta voimia riittää loppuosaan. Kolmen km:n jälkeen käännös ja niin alkoi lähes 5 km:n alamäkiosuus, jolla päästelin parhaimmillaan 3:45 min/km. Alamäestä huolimatta helle alkoi verottaa voimia; puolimatkassa aika oli 21:22 (13 sekuntia parempi kuin runsas viikko sitten). Huomattavasti kevyemmältä tuntui askellus nyt kuin aikaisemmin. En kyennyt kuitenkaan lisäämään riittävästi vauhtia toisella vitosella  ja viimeisellä 2 km:llä alkoi vastatuulikin verottaa voimia. Toisen vitosen pinnistelin aikaan 21:07 (vain 2 sekuntia nopeammin kuin runsas viikko sitten) eli koko kympin aika oli 42:29 (15 sekuntia parempi kuin viimeksi). Olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen, olosuhteet nyt verottivat muutamia sekunteja. Onneksi saan juosta seuraavan kovan kympin ensi sunnuntaina heti aamusta. Sitten 3 km:n palauttelujuoksu leirikeskukseen. Suihkuun, lounaalle ja lepäämään.
Aloitin blogini päivityksen jo päiväsiltään, koska osa teistä halusi varmaankin katsoa, miten olen selviytynyt kovasta kympistä.
Keittiön väki oli leiponut sydänkakun Vallentine -päivän juhlistamiseksi päivällisellä. Ovat opetelleet leipomaan kakkupohjia. Minun edellisinä vuosina antamat opit ja reseptit ovat nyt HATCin keittiön käytössä.


HATCin väki loihti Vallentine -kakun päivälliselle
Aurinko paistoi kuumasti koko päivän. Kellahdin tunniksi aurinkoon ennen päivällistä. Hyvä treenipäivä kului nopeasti.
Toivotan teille kaikille hyvää ystävänpäiväillan jatkoa!
Terveisin,
Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti