perjantai 17. helmikuuta 2012

Perjantai, 17. helmikuuta

Kevyesti 15 km
Aamulla heräilin klo 06:00 ja St’ Patrickin reitillä olin jo klo 06:20. Nyt oli vuorossa kevyesti 15 km. Taivas on lähes pilvetön, ei siis sadetta ainakaan aamusta – hyvä näin. Moni  koululainen ja työhön matkaava jo tunnistaa minut ja tervehtii kaukaa – tuntuu mukavalta. Nuori äidinkielen ja maantiedon  opettajaharjoittelija liittyy seuraani kilometrin ajaksi. Hän kertoo opettavansa lapsia 7 tuntia päivässä. Tästä hänelle kertyy ansiota 15.000 Kenian shillinkiä (n. 150 EUR) kuukaudessa. Valtion laillistamat opettajat voivat ansaita 40.000 Kenian shillinkiä (n. 400 EUR) kuukaudessa.
Usea kenialainen juoksija on taivaltamassa samaan suuntaan kuin minä, mutta tietenkin paljon rivakammin. Jatkan omaan tahtiin. Meno tuntuu melko nihkeältä eilisen 30 km:n lenkin jälkeen. Yritän ihailla maisemia, vaikka on erittäin tarkkaan katsottava astumiskohta. Teräviä kiviä on siellä täällä hiekkatiellä ja niissä voi helposti nyrjäyttää nilkkansa tai yksinkertaisesti kaatua. Onneksi olen vain kerran mennyt nurin tämän leirin aikana ja se tapahtui melko aikaisessa vaiheessa leiriä. Ensin on opeteltava nostamaan tossujaan riittävästi maasta, jotta ei tapahdu haavereita, loppupuolella leiriä tossut nousevat jo automaattisesti. Saavun Eldoret-Iten –tielle ja suuntaan vielä 1,5 km Eldoretin suuntaan ja sitten takaisin ylämäkeä n. 4 km, jolloin täyttyy leirikeskuksen kohdalla  15 km aikaan 1:26  keskinopeuden ollessa 5:44 min/km. Sitten suihkuun ja aamupalalle, minkä jälkeen levolle pariksi tunniksi.
Kevyt kymppi
Kevyelle kympille suuntaan klo 11:10. Valitsen jälleen urheilukentän vierestä kulkevan reitin. Nyt matkanteko tuntuu helpommalta kuin aamulla. Taivas on pilvinen, mutta sateen uhkaa ei vieläkään ole, mutta tuulee kovaa. Auringon ollessa pilvessä tuntuu yllättävän viileältä. Onneksi en pukeutunut hihattomaan juoksupaitaan, muuten olisi tullut vilu. Pidän juoksuni kevyenä. Vastaan tulee muutama lehmälauma paimenineen. Lehmät voivat pysähtyä syömään ruohoa melkein mihin vain näiden teiden varsilla. Maasto on melko kuivunutta tähän aikaan vuodesta, ennen kuin maalis-huhtikuun sadekausi alkaa. Matka kuluu melko joutuisaan ja helposti. Leirille päästyäni kymppi tulee täyteen ajassa 55:01. Sitten suihkuun ja uimaan sekä  lounaalle. Lounaspöydässä kanadalainen naisjuoksija kertoo omista tavoitteistaan: hän aikoo juosta maratonin tänä vuonna alla 2:40 Rotterdamissa. Hän on kuulemma 4. nopein kanadalainen naismaratoonari – toistaiseksi! Lounaan jälkeen hetkeksi lepäämään.
Käynti Itenin keskustassa


Itenin keskustan kentällä pelataan jalkapalloa. Etualalla on lukuisia koksin myyjiä.


Tuttu hymyilevä postivirkailija Itenin postissa


Edullisia huoneita tarjolla tässä hotellissa. Melko houkuttelevaa vai mitä?

Päätin pistäytyä Itenin keskustassa postissa ja pankissa sekä torilla. Nyt alkaa taivas olla melko pilvinen ja osa tummista pilvistä tiputtelee pisaroita. Eldoretissä oli satanut eilen melko runsaasti. Saa nähdä, milloin sade alkaa kunnolla ropista. Itenin keskustan kentällä koululaiset pelaavat jalkapalloa, kuten voitte kuvasta havaita. Jalkapallo on täällä todella suosittua nuorison parissa. Eri puolilla keskustaa kuulee työn ääniä; on metallipajaa, kalusteliikettä, kivenhakkausta, talonrakentamista, jauhomyllyjä, kaupankäyntiä jne. Kenialaiset ovat ainakin täällä Itenissä ahkeria työläisiä. Onnellisuus näkyy ihmisten kasvoilta – yritetään ottaa oppia! Palaan moottoripyörän kyydissä leirille.
Nyt on vuorossa blogipäivitys. Klo 19:30 tarjoillaan päivällinen. Yritän mennä ajoissa nukkumaan sillä juostut kilometrit painavat jalkoja. Pääsen vasta huomenna lauantaina klo 17:00 hierontaan.
Siellä Suomessa monella on alkanut tänään talviloma. Toivotan näille onnekkaille antoisaa lomaa ja teille kaikille levollista ja ulkoilupitoista viikonloppua!
Terveisin,
Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti